Testi polulla kulkemisessa ja menneet elämät.

 Kulkiessani metsässä tulen luolan suulle, jossa odottaa luolanvartija. Hän toivottaa minut tervetulleeksi ja sanoo jo odottaneensa minua. Jotenkin tiedän, että tämä on Luomisenluola, josta olen kuullut puhuttavan.

” Minulla on sinulle peli. Oletko kiinnostunut pelaamaan sitä? “

Vastaan, että totta kai.

” Sinun on kuljettava luolan läpi polkua pitkin ja tultava uloskäynti aukosta ulos. Sinulla on aikaa yksi Maan tunti. ” 

Katson luolaan ja näen kapean, suoran polun, joka johtaa aukolle. Matka on lyhyt, muutaman sadan metrin pituinen. Kulkea luolan läpi uloskäynnille ! Helppo juttu.

Aikaa on niin reilusti, että voin pysähtyä ja katsella hieman ympärilleni. Totuttuani luolan hämärään valaistukseen, näen ympärilläni monia värejä ja kuulen myös ääniä. Minullahan on tunti aikaa, tästä kestää vain 15 min päästä uloskäynnille. Pysähdyn hetkeksi tutkimaan, mitä oikein kuulin.

Oikealla puolellani on teline täynnä kauniita, hehkuvia kristalleja. Poistun polulta ja tutkin noita sauvamaisia kristalleja. Jokaisessa on erikoista kirjoitusta. Kun kosketan kristallia, se tempaa minut mukaansa ja näen sotia, suurpaloja, valoa pimeää vasten, monien olentojen nimiä. Mikä kokemus! Minun on vaikea päästää irti kristallista, se vetää minua puoleensa ja on vaikea vastustaa sitä.

Palaan polulle ja huomaan, että kokemus on vienyt vain hetken aikaa. Minulla on vielä mielestäni runsaasti aikaa.  Jatkaessani eteenpäin, kuulen jonkin äänen. Ääni pysäyttää minut, koska tunnistan sen. Se on äitini ääni. Vasemmalla on joukko kristalleja ja tunnistan äitini kristallin, vaikka siinä on outoa kirjoitusta. En voi vastustaa kiusausta koskettaa kristallia, vaikka tiedän sen olevan liian henkilökohtaista. Samassa näen äitini Maassa viettämät vuodet ja myös sen elämän, jossa äitini on nyt.

Huomaan, että isäni kristalli on äidin kristallin vieressä ja kosketan sitäkin saaden samanlaisen kokemuksen.

Aika alkaa käydä vähiin ja minun täytyy jatkaa matkaani. Olen vain muutaman askeleen päässä aukosta, kun kuulen oman ääneni.

Omassa kristallissani on henkilökohtainen henkinimi. En millään voi olla koskettamatta omaa kristalliani. Voisitko sinä olla tekemättä sitä?

En tietenkään ehdi uloskäynnille ajoissa, vaan jään tutkimaan ja nauttimaan menneistä elämistäni; siitä kuka olen ollut ja mitä minun oli tarkoitus olla. Ymmärrän yleiskuvan siitä, keitä isäni ja äitini ovat olleet menneissä elämissään ja kuka olen ollut heidän elämissään.

Olipa hieno kokemus, mutta harmi, etten ehtinyt ajoissa ulos, enkä voittanut peliä!

Jos saan vielä pelata luulen, että peli menisi toisin. Kuitenkaan en ymmärrä, että peli jatkuu koko ajan, olen yhä mukana pelissä.

Tarinan selkeyttäminen jatkuu huomenna.

Carita no 391