Kehollamme on kyky uudistaa itse itseään, mutta se vaatii syvälle uudistavan unen tasolle pääsyä ja moni nukkuu hyvin huonosti nykyään ja uudistumista ei tapahdu luonnollisella tavalla.
Kire ja stressi saavat aikaan sen, että ensimmäisenä uni häiriintyy. Uni on tärkeä jokaisen virkeälle ja uudistuvalle olotilalle. Unen laatu on yhtä tärkeää kuin hengittäminen, ravinnon nauttiminen. Kun olet nukkunut riittävästi, tunnet olosi energiseksi. Uupumus saa sinut tuntemaan, että sinut on imetty tyhjiin se on jo vahva merkki siitä, että et nuku riitävästi.
Elämme nyt hyvin haasteellista aikaa ja 8 tunnin uni voi riittää aikuiselle, mutta ei ole yhtään ihme jos joku tarvitsee 10 tuntia unta. Kehoomme vaikuttavat energiat saavat aikaan uupumusta ja siksi kuuntele omaa kehoasi ja lepää kun väsyttää.
Sinulla on ihan oma unen tarpeesi, kuuntele sitä. Tasapaino unen ja valveilla olon välillä on hyvä pitää yllä. tasapaino yleensäkin elämässä kaikessa on tärkeää. Unen aikana tapahtuu niin paljon tärkeitä tomintoja, joista emme ole tietoisia, joten salli itsellesi rauhallinen ja riittävän pitkä yöuni. Nukkuessa järkeilevä mieli ei puutu siihen, mitä tapahtuu ja siksi kristallin kirkkaat selkeät energiat vaikuttavat juuri nukkuessamme. Uudistumme ja mieli kirkastuu ja seuraava päivä on selkeämpi hyvän levon jälkeen.
Jos tuntuu niin nuku päiväunia. Voit saada uusia ideoita ja lisää luovuutta elämääsi. Liisä Ihmemaassa – kirjan kirjoittaja Lewis Caroll kertoi saaneensa inspiraatioita yöllä nukkuessaan. Sali itsellesi rauhallinen yöuni ja tiedosta, että unet ovat todellisia kokemuksia. Pystyt paremmin keskittymään, ajattelemaan selkeämmin ja ilmaisenmaan itseäsi paremmin sellaisena kuin sinä olet.