Unien tulkinta

UNIEN TULKINTA

Unet on tehty uneksittavaksi. Hyvät yöunet ovat monelta jääneet saavuttamattomiksi. Yöllä uni virkistää ja uudistaa kehoamme ja mieltämme, mutta massatietoisuuden vetovoma on tällä hetkellä niin voimakasta, että suurin osa jää unen aikana mentaaliselle tasolle ja silloin ei tapahdu uudistumista, jota keho tarvitsee. Unessakin ihminen on siis järkeilevän mielen tasolla. Kun ei pääse tuon mentaalisen tason ohi unessa sen vaikutuksesta ei yhdisty omaan vapaaseen itseensä, unet ovat vähemmän aistillisia ja saa vähemmän näkemyksiä, ideoita unen aikana.

Unet ovat aina yhdistäneen meidät aistillisuuteen, luovuuteen, mielikuvituksellisiin ideoihin, pois päivän järkeilevän mielen haasteista ja sallineet lepohetken nauttia vapaudesta.

Unet ovat jatkuva muistutus siitä, että todellinen kotimme, alkuperämme on muualla. Emme ole kotoisin maasta vaan unessa yhdistymme enkelijuuriimme mutta vain silloin kun pääsemme järkeilevän mielen tason ohi. Unet yhdistävät meidät luovuuteen, mutta onko luovuus katoamassa, kun kaikki on vain tietotekniikkaa, logiikkaa – ihminen on kuin biologinen kone – tylsä, väritön, vailla intohimoa, ei inspioitunut ihminen.

Tämä on vain kuva, jonka en toivo toteutuvan. Voisin kirjoittaa kirjan: “Kun ihminen lopetti uneksimisen”. Jos massatietoisuuden vetovoima pitää ihmiset yöllä unessa vain mentaalisella tasolla – elämän taika katoaa…mielikuvituksen käyttö unohtuu.. emme enää koe asioita aistiemme, aistillisuuden kautta – enkeliolentoina olimme hyvin aistillisia

Unitila on aisti – todellinen, mutta mieli taistelee niillä sinua vastaan. Outo kummallinen uni on mielen tulkinta tai väärintulkinta upeasta unesta. Massatietoisuuden vetovoima viskaa sinut takaisin. Unet ovat väärin ymmärretyimpiä ihmisen kokemuksia, ne on karsittu, melkein sivuutettuja, ylitulkittuja, yritystä laittaa liian paljon merkitystä niihin. Unet ovat todellisia kokemuksia. Sinun ei tarvitse tulkita niitä älyllisesti, koska tulkinta mielen läpi on hyvin rosoinen.

Unitila on se aika jolloin menet painovoiman tuolle puolelle. Olet aina tiennyt miten pääset mielen tuolle puolelle. Suunnitelit tämän kokemukseksi, jolloin voit hetken olla painovoiman tuolla puolella.

Kun menet nukkumaan, hengitä muutaman kerran oikein syvään ja tee tietoinen päätös – menen ohi massatietoisuuden vetovoiman ja järkeilevän mielen tason enkeli tasoille ja kristalli tasoille.

KAUNIITA, KOHOTTAVIA UNIA

Rita no 291.

Hiljainen ihminen

Hiljainen ihminen alistuu rakkauden voimalle. Hiljainen ihminen astuu viisaasti vapaaehtoisesti syrjään, kun toiset hyökkäävät raivon vallassa. Hiljainen ihminen arvioi toisen mielummin rakkauden näkökulmasta kuin varallisuuden, aseman tai tilanteen perusteella.

Hiljainen ihminen on täysin ilman egoa, eikä hän mielellään puolusta itseään, edes silloin kun häntä vastaan hyökätään sanallisesti. Hänellä on viisautta ymmärtää, ettei sanallinen hyökkäys aiheuta mitään vahinkoa ja että se johtuu hyökkääjän epätasapainosta.

Hiljainen ihminen lähettää hyökkääjälle rakkautta ja hän on tyypillisesti tasapainossa Maan kanssa ja on suvaitsevainen jopa suvaitsemattomia kohtaan. Hiljainen ihminen on ymmärtänyt, että rakkaus on voimalähde ja luo sen avulla.. Hän muuttaa negatiivisuuden positiiviseksi ja pahuuden hyvyydeksi.

Hiljainen ihminen on oivaltanut, että maan päällä suhteemme rakkaimpiimme ovat “heijastuksia” – “varjoa” niistä todellisista henkisistä suhteista, jotka ovat olemassa henkimaailmassa. Rakkautta, joka tuo meidät yhteen tässä maailmassa ei voi pitää käsin kosketeltavana asiana, mutta tunnemme sen, koemme sen ja vaalimme sitä. Rakkauden side, joka kuljettaa meidät elämien ja suhteiden läpi, ohittaa ja ylittää ajan ja paikan ja kuoleman illuusion.

Rita no 291

Muut ovat kuitenkin älykkäämpiä kuin minä.

Pelko, että muut eivät pidä sinua riittävän älykkäänä,saattaa vaikuttaa käytökseesi ja käyttäytymiseesi ja sen vuoksi jatkuvasti vältät omien mielipitettesi sanomista tai et edes uskalla esittää kysymyksiä. Jos sinun on osallistuttava tilaisuuksiin, joissa vaaditaan keskustelua, sinut valtaa epäily, että muut ovat kuitenkin älykkäämpiä kuin sinä ja siksi vaikenet. Saatat tuntea häpeää siitä kuka olet, mutta tuo pelko on oikeastaan aika yleistä ja jokainen on kokenut samanlaisia tilanteita elämässään.

Tee tietoinen päätös tuntea olosi kotoisaksi kotona, työpaikalla ja myös täysin vieraiden ihmisten seurassa. Kysy itseltäsi, miten luulet ihmisten reagoivan, jos sinä osallistut keskusteluun. Tuntuuko se sinusta oudolta, teet kuitenkin virheitä ja sinulle nauretaan?

Tiedosta, että jokainen erehtyy joskus ja kysyy kysymyksiä, jotaka saattavat tuntua typeriltä – se on ihan inhimmillistä – et voi koskaan etukäteen tietää, kuka pitää sinusta ja kunnioittaa sinua, kun olet aito oma itsesi ja läsnäoleva kaikessa mitä teet ja missä olet.

Muista huumorin ja leikin laskun tärkeys.

Ilmaise siis itseäsi aidolla sinulle ominaisella tavalla ilman pelkoa ja häpeän tunnetta. “Minä olen se, joka minä olen ja olen ylpeä siitä ihmisestä, joka minuä olen.” Muista tämä aina.

Rita no 291

Ego

Ego

Ego – sana tulee lainan kielestä ja tarkoitaa I go = Minä menen. Ego on yksinkertaisesti tapa ymmmärtää itseään ja ottaa itsensä huomioon samalla kun oivaltaa toisten ymmärtämisen ja osaa olla läsnä maailmassa, joka meitä ympäröi.

Egosta on monissa henkisissä suuntauksissa annettu melko huono kuva. Tämä luultavasti johtuu siitä, että ego on se, joka erottaa meidät toisista ihmisistä, vaikka hengen tasolla ei ole olemassa eroa – on vain uskomus erosta. Ego on työkalu, jonka avulla voimme järjestää erilaiset persoonalliset aspektimme, jotta pystymme elämään tässä todellisuudessa.

Egi ei ole mikään demooninen osa meitä, vaikka niin monet on saatu uskomaan. Ego auttaa meitä selviämään ja navigoimaan elämässä. Tosin ongelmaa voi syntyä, kun ego on epätasapainossa. Ego on korkeimman itsen palvelija, mutta jos tuo itse menettää hallinnan, ego voi koettaa ottaa johtajuuden, mutta tämä ei koskaan ole ollut tarkoitus. Ego on hyödyllinen väline, mutta sitä ei koskaan ole tarkoitettu olemaan kaikkea mitä sinä olet.

Näyttelijä nimeltä ego vetää roolin “Minä” jota maailma haluaa hänen esittävän, mutta tasapainoinen ego oivaltaa, ettei se ole kaikki, mitä sinä olet. Ego auttaa siis olemaan olemassa maailmassa.

Älä siis koe egoa uhkaavana vaan ego palvelee sinun henkeäsi ja se toimii parhaiten kun se on tasapainossa, kuten kaikki tässä maailmassa toimii parhaiten ollessaan tasapainossa. Kun tiedostat kuka sinä olet pysyy myös ego tasapainossa ja olet harmoniassa kaiken sen kanssa, mitä sinä olet.

Rita no 291

Miksi rakentaa muurin ympärilleen?

On tosiasia, että jokainen ihminen on erilainen ja saaklin olla erilainen kluin sinä, mutta on tärkeää hyväksyä se, ettei kaikkien edes tarvitse olla samanlaisia. Miten tylsää elämä olisikaan, jos kokoajan keskustelee oma kaikunsa kanssa. Kasvuumme vaikuttavat erilainen kasvatus, kasvuympäristä, kulttuuri, jossa elämme, valtava määrä erilaisia vaikutuksia. Nämä kaikki muovaavat jokaiselle yksilöllisen oman näkökulman. Se myös auttaa meitä ymmärtämään, mistä toinen on tullut ja miksi hän näkee maailman erillä tavalla kuin me.

On helppo pitää toista vaikeana, itsekkään tai kohtuuttomana, kun ei edes halua ymmärtää toisen näkökulmaa. Jos joku ei jaa samoja mielipiteitä kuin me onko se niin vaarallista? Kuuntele, mitä hän haluaa sanoa. Nuo erilaiset mielipiteet eivät saa riitaa aikaiseksi, vaan oma asenteemme niihin. Kun oivaltaa, miksi toinen on rakentanut paksun suojaavan muurin ympärilleen, voi löytää toisen tavan, jolla luo yhteyden häneen ilman tuomitsemista.

Muurin rakentaminen on helppoa, mutta kuinka saavuttaa tuon muurin takana oleva ihminen, se vaatii asioiden oivaltamista hänen kannaltaan. Sinun ei tarvitse hyväksyä siis tarkoitan sinun ei tarvitse pitää hänen mielipiteistään, mutta voit kuunnella ja kokea ne laajentaen omaa näkemystäsi asioista.

Saatat huomata, että löydät paljon epävarmuutta ja toisten ihmisten aikaansaamia vaikutuksia tuon muurin ympärilleen rakentaneen ihmisen elämässä. Voit auttaa kehittämään keskinäistä suhdetta toiseen, joka on toisen hyväksymistä juuri sellaisena kuin hän on.

Rita no 291

Asiat, joita ei millään haluaisi tehdä

Asiat, joita ei millään haluasi tehdä

Varmaan sinullakin on ollut kokemuksia, joiden jälkeen olet saanut uutta vahvuutta ja itseluottamusta. Vaikka et haluaisi tehdä joitakin asioita, huomaat yllättävän asian – nuo kokemukset muuttivat sinua ja vaikka murehditkin niitä etukäteen saatat ihmetellä miksi sinulta vei niin kauana ennen kuin kuitenkin teit ne. Ehkäpä alatkin etsiä toisia saman tyyppisiä tehtäviä, koska tunnet saavasi niistä uudenlaista jännitystä ja täyttymyksen tunnetta.

Pelko saattaa saada sinut välttelemään niitä tai koet ettet ole valmis muutokseen ja asetat itse itsellesi esteitä. Kuitenkin kohtaamalla tilanteen olipa se minkälainen tahansa, luot virtauksen elämääsi ja sallit itsesi kasvaa noiden tilanteiden avulla. Kun tiedostat, että kävit läpi kokemuksia, jotka olivat vaikeita, mutta koit ne siitä huolimatta – siirryt pois omalta mukavuus alueeltasi ja kohtasit itsesi – voit olla itsestäsi ylpeä. Hyvin tehty.

Jos elämässä on jokin asia – vaikka yksikin – joka tuntuu aina mahdottomalta suorittaa – laita se listan kärkeen ja salli itsellesi lupa saada se tehtyä – minun on mahdollista tehdä tämä asia niin pian kuin mahdollista – tämä päätös vapauttaa paljon energiaa ja nostattaa itseluottamustasi – minä teen sen nyt.

Rita no 291

Elämän kiertokulku

 ELÄMÄN KIERTOKULKU

Elämässä tulee aika, jolloin kokemukset tuntuvat jollain tavalla tutuilta vaikka ne ovat teknisesti ottaen uusia. Elämä on kulkenut täyden ympyrän ja siksi kun vapautaa itsensä totutuista tavoista, ylitää pelkonsa ja muuttaa toimintamalleja kohtaa nuo asiat viimeisen kerran – monesti sen jälkeen vaikka on luullut jo voittaneensa nuo asiat. Tuolloin turhtautuminen ja voimattomuuden tunne valtaa sinut, vaikka olet työskennellyt kovasti asioista vapautuaksesi – mutta olet taas tekemisissä samojen asioiden kanssa. Kuitenkin tämä kertoo, että olet kulkenut täyden kierroksen ja kun nyt pystyt käymään läpi tämän viimeisen “testin”  voit saavuttaa uuden tason oman mestaruutesi hallinnassa.

Tuolloin on usein olemassa  tuttuuden tunne – olen saapunut tuttuun paikkaan – kuitenkin olen erilainen kuin aikaisemmin. Sinä vain tiedät, että voit käsitellä haasteet uudella tavalla, kun aloitat uuden matkan – nähdä uuden, laajemman näkökulman vanhasta ongelmasta. Sinulla on tunne, että olet voimaantunut ja rohkeampi päästämään irti peloista, pinttyneistä tavoista ja koet menestystä. On ehkä aika onnitella itseäsi ja hetken aikaa rentoutua ennen kuin siirryt kohtaamaan seuraavan haasteen.

Tässä selkeyden tilassa pystyt näkemään mistä olet tullut, kuka olet ja missä olet tällä hetkellä elämässäsi. Vaikka puhuin testeistä, ei oikeastaan ole kyse testistä, jonka joku olisi asettanut. Ei -sinä itse testaat itseäsi. Hengitä muutaman kerran syvään ja salli itsesi rentoutua ja viettää aikaa itsesi kanssa – siten voi aloittaa uuden kierroksen virkistyneenä ja luottavaisena ja uuden laajentuneemman näkökulman omaavana.

 Olet suurenmoinen

Rita no 291