Kummitukseksi kutsumasi olento on maan päällä eläneiden ihmisten ydinolemusta ja se palvelee sinua monin tavoin. Niiden viesti on, että kuolemaa ei ole olemassakaan ja ne lohduttavat surun hetkellä surevaa. Kummitus, joka on siis edesmennyt omaisesi, monesti palaa elämääsi unessa tai hiljaisina hetkinäsi, mutta älä kutsu liikaa niitä elämääsi, niiden eteenpäin meno häiriintyy, koska niillä on oma elämänsä toisissa ulottuvuuksissa ja tarkoituksena on edetä myös henkimaailmassa eteenpäin.
Kuolema on suurimpia pelon aiheita ja suuri arvoitus. Pelkäämme, että kuolema erottaa meidät lopullisesti rakkaistamme, mutta tiedosta, että kaikki, jotka ovat sinua rakastaneet maan päällä tekevät sitä myös kuoleman jälkeenkin.
Vaikka mustaa väriä pidetään kuoleman värinä, sillä on myös voimakas eristävä ominaisuus. Musta väri suojelee kantajaansa ja vähentää samalla liiallista herkkyyttä hautajaisissa olevien energioiden aistimisessa. Moni käyttää myös luonnon helmiä hautajaisissa, koska helmissä on hyvin lempeä ja lohduttava energia, kuin ystävä pitäisi kädestä kiinni.
Kukat ja kynttilät hautajaisissa ovat sielulle apulähteitä, joista vetää puoleensa energiaa, koska fyysien kehon elämänvoima ei enää ole sielun käytössä. Myös edesmenneet sukulaiset ja ystävät kokoontuvat auttamaan siirtyvää henkeä toisille tasoille. Kukaan ei siis ole yksin edes kuollessaan.
Kun muistamme edesmenneitä hyvin ja he herättävät meissä tunteita, meillä on heihin henkinen yhteys. Mitä tulisi ajatella poistuneiden kanssa kanssakäymisestä? Ehkä kultainen keskitie on paras ja sallii heidän edetä omalla polullaan ilman, että liikaa häiritsemme heidän velvollisuuksiensa suorittamista.