Halaus

Halaukset

Jokaisella on tarve koskettaa ja olla kosketettu ja se on jo äidin kohdussa ollessa läsnä. Kun synnyt sinut erotetaan tuosta yhteydestä ja alat kaivata vanhempiesi fyysistä kosketusta. Tulet ikääntyessäsi enemmän itsenäiseksi, kuitenkin on aikoja, jolloin kaipaat tuota yhteyttä voimakkaasti. Kun tunnet onnistuvasi ja kun on haasteellisia aikoja, kosketuksen ja halaamisen tarve on suuri. 

Halaaminen tarvitsee kaksi osapuolta ja se tuottaa mielihyvää ja suurta iloa. Kun halaat toista, energiasi kietoutuu tuon toisen ympärille ja koet ehkä yhteenkuuluvuutta, joka leijuu vielä senkin jälkeen, kun halaus on lopetettu.

Kokeile sydämen halausta seuraavalla kerralla asettamalla vasen käsivartesi halattavan olkapään ympäri ja oikea kätesi hänen vyötärönsä ympärille. Kun toinen tekee samoin sinulle sydämenne yhdistyvät ja rakastava, tukeva ja lohduttava energia virtaa molempien sielujen välillä rakastavasti, huolehtivasti ja myötätuntoisesti.

Saman halauksen voit antaa itsellesi. Halaa nyt itseäsi.

Halaaminen on hyvä tapa jakaa omia tunteitaan sellaisten kanssa, jotka ovat tärkeitä sinulle. Halaus kommunikoi muille, että olet heille läsnä positiivisella tavalla. Se voi eheyttää kipua ja luoda yhteyden, joka ehkä on ollut tauolla.

Seuraavalla kerralla kun halaat toista, keskity energiaan halatessasi. Voit luoda valtavan tunteen tällä yksikertaisella eleellä.

Rita no 291

Juna metafora elämään

Juna metafora elämään.

Junat ovat kuin ihmiset, joiden on saavuttava päämääräänsä. Niillä on aikataulut, joiden mukaan ne pysähtyvät ja jatkavat matkaansa eri nopeuksilla.  Jotkut junat ovat liikkeellä tuntikausia ja niillä on vain yksi päämäärä, kun taas toiset junat etenevät nopeasti toisesta pisteestä toiseen.

Junan reitti ja määränpää saattaa muuttua, kun vuodet kuluvat. Elämäsi ulottuu edessäsi ja takanasi raiteita pitkin ja sinä ja minä olemme matkustajia ja toimijoita. Tapa, jolla valitset eläväsi elämääsi ovat nuo raiteet ja päämäärät, joihin valitset kulkevasi ovat noita pääteasemia matkan varrella.

Ihan kuin matkustaja, joka matkaa junassa, sinun on päätettävä, missä nouset pois ja missä nouset kyytiin, löytää uusi reitti, uusi paikka, jossa haluat vierailla tai vain pysähtyä ja nauttia näkemästäsi.

Ehkä haluat liikkua nopeasti elämässäsi, jos olet pikajuna. Tai saatat ottaa saman reitin aina uudelleen ja uudelleen tavataksesi matkustajia, samoja matkustajia uudelleen ja uudelleen.

Jos olet tutkinut elämäsi raiteita ja tunnet olevasi tyytymätön, ehkä haluat tutkia muutoksia, joita voit tehdä ja jatkaa taas matkaa. Ehkä löydätkin uudenlaisen halun kokea elämän seikkailuna ja odotat innostuneena, mitä elämä tuo sinulle, jotain ennen kokematonta.

Voit soittaa minulle kaikissa sinua askarruttavissa kysymyksissä. Odotan soittoasi ja kuljen matkaa kanssasi, jos niin valitset.

Rita no 291

Tietoinen kävely

Tietoinen kävely

Pidätkö kävelyn tuomia hyötyjä itsestään selvyytenä?

Rajoitatko joka päivä askeliesi määrää ajamalla autolla tai istumalla pitkiä aikoja paikoillasi?

Vaikka kävelisit vain muutaman korttelin matkan, sillä on terveydelle suuri hyöty. Mutta ei vain terveydellesi, koska joka kerta kun kävelet, yhdistä itsesi maahan. Vaikka kävelisit asfaltilla, maa on kuitenkin jalkojesi alla tukien sinua. Ehkä mieleesi nousee muistoja ajasta, jolloin elämä ei ollut niin monimutkaista.

Tämä auttaa sinua hidastamaan vauhtia ja yhdistymään elämän virtauksen jokaiseen soluusi. Sen sijaan, että juoksisit kuin päätön kana asiasta toiseen ja miettisit, mitä kaikkea on tänään tehtävä, kerta kaikkiaan vain rauhoitut ja hidastat vauhtia ja sallit itsesi olla tässä hetkessä.

Jokainen askeleesi saa sinut olemaan tietoinen itsestäsi ja omista tunteistasi. Kävely saa sinut olemaan tietoinen omasta kehostasi ja hengittämään paremmin. Yksinkertaisesti kiinnitä huomiosi hengitykseesi, uloshengityksesi ja sisäänhengityksesi pituuteen, ole tietoinen omasta hengityksestäsi.

Kun kävelet tulet myös enemmän tietoiseksi ympäristöstäsi ja huomioit ajatustesi luonnollisen virtauksen, olet tässä hetkessä ja yhdistyt itseesi ja kaikkeen mitä on. Kävelemällä tietoisesti tulet enemmän tietoiseksi omasta hengityksestäsi, joka avaa oven ympärilläsi olevan maailman kauneuteen.

Voit soittaa minulle kaikissa sinua askarruttavissa kysymyksissä.

Odotan soittoasi ja kuljen matkaa kanssasi, jos niin valitset.

Rita no 291

Vailla stressiä

Vailla stressiä

Jos elämäsi on kiireistä ja pelottavat tapahtumat maailmassa tuntuvat kulkevan mukanasi siihen paikkaan, jonka pitäisi olla se tyyneyden tila – kotiisi, kohteletko kotiasi persoonattomana tilana, jonka ohi vain kuljet.

Voit oikeasti tehdä kodista paikan, joka tuntuu kodikkaalta, rauhalliselta ja paikalta, jossa on hyvä hengittää. Voit kohdella kotiasi kuin kallisarvoisena aarteena. Koti kuvastaa ulospäin niitä, jotka siellä asuvat. Sallitko kotisi tukea sitä, kuinka oma valosi loistaa?

Kodin uudistaminen ei vaadi suurta rahasummaa. Vaikka siirtäisit vain pikku esineitä, joita rakastat niin, että näet ne paremmin, vapauttaen aarteita, joita on piilossa komeroissasi ja järjestät ja puhdistat omat tilasi ja uusi energia virtaa helpommin ja esteettömästi kodissasi.

Voit lahjoittaa vanhoja esineitä hyväntekeväisyyteen, avata tilan uudistumiselle. Yksinkertaistamalla omaa tilaasi mielikuvituksesi ja luovuutesi ja energiasi virtaa paremmin. Voit tehdä kodistasi todellisen perheen sydämen.

Kun olet vapaa keskittymään siihen, mikä on tärkeintä elämässä – aika itsellesi, aika perheellesi ja sinulla on enemmän, mitä jakaa muille ja maailmalle.

Voit soittaa minulle kaikissa sinua askarruttavissa kysymyksissä ja kuljen kanssasi matkaa, jos niin valitset. Odotan soittoasi.

Rita no 291

Koti

Kotisi on lepopaikkasi.

Voit tehdä kodistasi tervetuloa toivottavan ja rauhallisen paikan. Järjestyksessä ja mukavan oloisessa kodissa viihdyt sinä ja perheesi ja voitte paremmin. Myös vieraat viihtyvät sellaisessa kodissa, johon voi saapua maailmassa vallitsevan kaaoksen seasta.

Tällaisen hoivaavan paikan luominen ei ole vaikeaa. Vaikka kodissa olisi paljon lapsia ja eläimiä siitä voi tehdä tyynen ja rauhallisen paikan. Muutamassa minuutissa voit tehdä muutoksia, jotka muuttavat kotisi turvalliseksi ja mukavaksi taivaaksi, josta, josta voit olla ylpeä ja jakaa sen rakkaidesi ja läheistesi kanssa.

 
Yksi tapa on käyttää pehmeitä valoja ja sellaisia värejä kuin sininen, purppura ja vihreä, jotka saavat tilan tuntumaan lämpöiseltä ja kutsuvalta. Myös tuoksu on hyvä, mutta kannattaa muista, että monella on allergiaa ja tuoksu voi olla sellainen, joka saa aikaan allergisen reaktion. Rauhalliset äänet, kuten juoksevan veden ääni tai lempeä tuulikellojen ääni voi rauhoittaa levottoman mielen.

Tilan puhdistaminen liiallisista esineistä ja pölystä selkeyttää ja voit täyttää kotisi valkoisella valolla ja energialla. Muutama pieni muutos kodissa ei vaadi uusia huonekaluja, uusia esineitä vaan paljon tärkeämpää on olla selkeä aikomuksessasi saada kodista tyyni ja rauhallinen paikka, jossa jokainen voi rentoutua.

Tee kodistasi mukava, kutsuva paikka ja voit paljon paremmin.

Voit soittaa minulle kaikissa sinua askarruttavissa kysymyksissä. Odotan soittoasi ja kuljen kanssasi matkaa, jos niin valitset.

Rita no 291

Ennustaminen kädestä

Onko tulevaisuutesi kirjoitettu käsiisi?

Ensin hieman tietoa käsistä. On tärkeää tarkkailla molempia käsiä eikä vain vasenta kättä, kuten usein monet kädestäennustajat tekevät. Kumpikin käsi sisältää tietoa suhteessa toiseen käteen.

Ensimmäiseksi kiinnittyy huomio käden väriin. Mitä sinulle kertoo valkoiset, sirot kädet, joiden iho on pehmeää? Voit luokitella jo tuosta käyttääkö henkilö työssään raskaita työkaluja. Erittäin valkoiset kädet ovat yleensä merkki itsekkäästä persoonallisuudesta, joka aina kohdistaa kaiken huomion itseensä ja ehkä käyttää muita hyväkseen koksaan kysymättä heidän mielipidettään. Monilla meedioilla on ruusunvärinen kämmenpinta, ennen kaikkea peukalon juuressa sijaitseva Venuksen kukkula on ruusunvärinen.

Jos käden koko on hyvin suuri – verrattuna muuhun kehoon – kyseessä voi olla turhan tarkka ihminen, joka on kiusallisen kiinnostunut kaikesta ja tutkii kaiken perin pohjin. Pieni käsi taas kertoo ihmisestä, joka pystyy näkemään jonkin projektin pääpiirteet, omaa laajan yleissilmäyksen asioihin, joka on usein menestyksen merkki.

Kapea käsi kertoo ihmisestä, jota askarruttaa hänen oma minänsä. Kapeat kädet ovat yleensä myös hyvin valkoiset. Leveä käsi kertoo taas ihmisestä, joka suhtautuu ympäristöönsä avoimesti.

Neliömäinen käsi, jonka pituus ja leveys ovat melkein yhtä suuria, kertoo henkilöstä, jolla on tervettä järkeä, hän on tunnollinen, tasapainoinen ja vastuullinen. Lapiomainen käsi, jossa leveys sormenjuuren kohdalla on huomattavasti suurempi kuin ranneuurteen kohdalla, kertoo hermostuneesta, rauhattomasta ja epävakaasta luonteesta. Keilamainen käsi on edellä mainitun vastakohta, jolloin ranne on leveämpi, kertoo energisestä ja realistisesta ihmisestä.

Käden kaaretkin kertovat tarinaansa; on täydellinen kaari, kertoo fyysisesti ja psyykkisesti tasapinoisesta ihmisestä, suippokaari voi olla horjuvuuden merkki, kertoo rauhattomuudesta ja epätasapainostaja, suora kaari ei välttämättä ole kaari vaan suora viiva, joka voi olla omahyväisen ja itsekeskeisen ihmisen merkki, ihmisen, joka on maailman napa.

Rita no 291

Uuden aloittaminen

Uuden aloittaminen.

Ajatteletko, että uuden aloittaminen tapahtuu vain uuden vuoden kynnyksellä?

Voit valita aloittavasi uutta ihan milloin tahansa, eikä sinun tarvitse odottaa vuoden vaihdetta, uutta kuukautta tai uutta viikkoa.

Uusia alkuja tarjoavat monet tilanteet elämässäsi. Koulun lopettaminen, uuden työn aloittaminen, uuteen kotiin muuttaminen jopa ihmissuhteen päättyminen on mahdollisuus uudelle alulle. Nuo tapahtuman tuovat energiaa, joka luo muutoksen virran, joka mahdollistaa sinun siirtymisesi virran mukana uuteen.

Sillä hetkellä, kun päätät, että jokin asia on edennyt huonoon suuntaan, voit aloitta uuden suunnan. Sinulla on mahdollisuus, uusin, selkein silmin tarkkailla tilannetta uudesta näkökulmasta ja valita miten etenet.

On hyvä antaa tilaa itselleen uuden sallimisessa ja pidettävä huolta itsestään ja oltava kärsivällinen. Uuden saavuttaminen voi viedä aikaa, mutta luota ja salli sen tulla. Muista myös, että jokaisesta kokemuksesta seuraa aina jotain hyvää.

Uuden aloittamisessa on oma energiansa – ja se on sinun lupauksesi aloittaa uusi. Kun matka on alkanut, se voi viedä sinut odottamattomiinkin tilanteisiin ja kuten elämän luonteeseen kuuluu, on aikoja kasvaa ja aikoja odottaa vain oikeaa hetkeä.

Joka kerta valitessasi uuden aloittamisen päätät tulla parhaimmaksi olennoksi itsellesi.

Voit soittaa minulle kaikissa sinua askarruttavissa kysymyksissä.

Odotan soittoasi ja kuljen matkaa kanssasi, jos niin valitset.

Rita no 291

Tarkoitus – merkitys

Tarkoitus – merkitys.

Jos tarkastelet tiedostaen kaikkien niiden asioiden merkitystä, joita olet elämässäsi kokenut, saatat järkyttyä niistä viesteistä, joita olet lähettänyt itsellesi kaikki nämä vuodet.

Vaikkapa tapaus, jolloin ystävä unohtaa tulla syömään kanssasi. Sinulla on mahdollisuuksia valita, mitä kokemus sinulle merkitsee. Tunteesi voi olla arvottomuuden tunne, saatat ajatuksissasi hyökätä ystävääsi kohtaan tai ajatella, että jotain suurta on tapahtunut ja siksi hän ei tullut tapaamiseen – sinulla on mahdollisuus avautua ja nauttia rentouttavaa aikaa itsesi kanssa.

Jos olet jäänyt työttömäksi ja sinun on vaikea löytää uutta työtä, harkitse tätä tilaisuutena huomata, että sinulla on piilossa olevia kykyjä, joita et vielä ole käyttänyt ja aikaisempi työ tukahdutti nuo kyvyt täysin ja nyt voit tutkia itseäsi ja löytää uusia mahdollisuuksia itsestäsi.

Tai olet menettänyt rakkaasi, painoa on kertynyt, menettänyt rahaa tai riidellyt kumppanisi kanssa, tarkastele voisitko kokea tapahtumat rakastavalla ja voimaannuttavalla tavalla ja avata oven syleillä elämääsi vähän enemmän.

Löydä ystävällisempi tarkoitus tapahtumille ja todennäköisesti nautit elämästäsi enemmän.

Voit soittaa minulle kaikissa sinua askarruttavissa kysymyksissä.

Odotan soittoasi ja kuljen matkaa kanssasi.

Rita no 291

Rohkea henkiolento

Rohkeat henget

Henkisenä olentona kokemassa ihmiskokemusta olet maassa kehittyäksesi, mutta päästä irti ajatuksesta koulussa olemisesta. Olet kokemassa elämää kehossa. Sinulle on varmaan tuttua sanonta, että olet ihmisolento, jolla on henkisiä kokemuksia. Olet kuitenkin henkiolento, joka olla on ihmiskokemus, kokemassa, mitä on olla fyysisyydessä, fyysinen olento.

Olet ehkä kuullut tämän, mutta oletko oivaltanut sen täysin? Kun oivallat, mitä tällä sanonnalla oikein tarkoitetaan, voit alkaa arvostaa itseäsi enemmän ja enemmän ja kokea olevasi rohkea henki tärkeällä matkalla maassa. Tämä planeetta on mahtava paikka kasvaa ja kehittyä.

Henkisenä olentona olet vierailijana fyysisellä planeetalla. Tänne tulo ja kaiken sen unohtaminen kuka olet, mistä tulit, miksi tulit – kaikkien muistojesi kadottaminen – se vaatii rohkeutta. Kyse on kokemisesta ja muistamisesta jälleen, kuka olet, on se tehtävä, miksi olet täällä.

Muistaminen voi auttaa sinua kulkemaan haasteiden läpi ja luottamaan omaan viisauteesi, jonka toit mukanasi jo ennen syntymääsi. Vaikka puhutaan, että olemme oppimassa jotakin, parempi olisi puhua kokemassa jotakin – jollakin on rakkauteen liittyviä haasteita, anteeksiantoon ja myötätuntoon liittyviä kokemuksia.

Jokainen meistä on käymässä läpi oman sielunsa kehittymiseen vaativia kokemuksia – muistamaan kuka olet. Kun kohtaat haasteellisia aikoja älä unohda, kuinka rohkea olet, kun tulit maahan – kunnioita ja arvosta itseäsi mahtavana olentona.

Minä kunnioitan sinua ja sinun valintojasi.

Voit soittaa minulle kaikissa sinua askarruttavissa kysymyksissä. Kuljen matkaa kanssasi. Odotan soittoasi.

Rita no 291

Kun menetät jotain, saavutat jotakin.

Joskus, kun menetät jotain, saavutat samalla jotain.

Kun menetät jotain, jota olet hellinyt ja hoivannut, sinut voi vallata tyhjyyden tunne, joka saattaa tuntua ylitsevuotavan vaikealta. Elämässäsi ja sydämessäsi on nyt tyhjä tila, kivun ja tuskan tunne, menetyksen ja erossa olemisen tunnetta, joka voi olla vaikeaa kantaa.

Vaikka on tärkeää kunnioittaa sitä, mitä olet menettänyt, ehkä sitten, kun olet valmis, tila, jonka ihmissuhteen loppuminen, työn menetys tai toteutumaton unelman menettäminen on jättänyt, tilan voi täyttää jollakin uudella; uudella kokemuksella, uudella tiedolla, uuden työmahdollisuuden saamisella, uusilla ihmisillä, uusilla unelmilla ja täysin uudella tavalla kasvaa ja kehittyä.

On monia tapoja, joilla voi sitoa katkenneita lankoja siunaukseksi. Jos ihmissuhde päätyi tai työ loppui, on tavallista koettaa täyttää tyhjä tila samanlaisella työllä tai ihmissuhteella. Älä pidä kiirettä täyttääksesi vain tuota tyhjyyttä.

Katsele menetyksiä uudesta näkökulmasta; työn menetys vapauttaa sinut tutkimaan uusia mahdollisuuksia varsinkin silloin, kun olet kyllästynyt vanhaan työhösi. Ihmissuhteen menetys saattaa antaa sinulle mahdollisuuksia tutkia uusia mielenkiintoisia tapahtumia ja ihmisiä, löytää omia intohimosi kohteita ja tavata erilaisia ihmisiä.

Kun löydät hyvää tilanteesta, joka näyttää huonolle, se saa sinut tuntemaan olosi mukavaksi. Sinua ympäröi elämä, joka kertoo, että joskus on päästettävä irti vanhasta ja sallittava uuden astua avoimeen tilaan ja toivottaa uusi tervetulleeksi avoimin mielin ja sydämin.

Voit soittaa minulle kaikissa kysymyksissäsi. Kuljen matkaa kanssasi. Odotan soittoasi.

Rita no 291