Syyt tapahtuminen takana

Ihmisen rajoittunut järkeilevä mieli toimii aika yksinkertaisella ja rajallisella tavalla. Kun tuntee olevansa onneton ja mikään asia ei oikein suju elämässä, mielen rajallisuus astuu kuvaan ja miettii, että jos vain jokin määrätty asia, vain yksi tai kaksia erityistä asiaa muuttuisi elämässä, kaikki olisi silloin hyvin elämässä.

Saattaa keskittyä yhteen asiaan, jonka olisi muututtava ja sitten velloo tässä ainoassa asiassa ja valittaa sen puutetta tai unelmoi, kuinka kaikki muuttuu, kun se on saavutettu. Kuitenkin ei oivalla pinnan alla olevia oikeita syitä, ei tunnista niitä ja ne jäävät silloin ilman oikeaa osoitetta.

Kun oivaltaa, että onnellisuus, onni ovat oikeastaan illuusiota. Ne liittyvät Atlantiksen aikaiseen mielihyväkeskuksen luomiseen. Mielihyväkeskus oli luomus, jolla saatiin ihmiset orjuutettua, alistettua ja tekemään töitä enemmän palkkion toivossa, joka annettiin työpäivän päätyttyä. Tuo oli todella loistava luomus ja se pysyy tiukasti paikoillaan, kunnes pohtii ja tutkii niitä todellisia syitä, jotka ovat piilossa pinnan alla.

Siitä lisää seuraavassa kirjoituksessa 16.8.

Rita no 291 

Kristus tietoisuus

1. joulukuuta 2020, tämän vuoden talvipäivänseisauksena asiat todella huipentuvat ja saavuttavat käännekohdan. Valtavaa muutosta tapahtuu koko ihmiskunnassa.

Ennen Atlantiksen uppoamista elimme kulta-aikaa, tietoisuuden tasolla, jossa koimme taivas maan päällä -värähtely taajuutta. Olimme tietoisia tarkoituksesta, ilmaisimme itseämme luovuuden keinoin, jumalallinen feminiini ja maskuliini olivat täydellisessä harmoniassa. Tuon ajan energia oli puhtaasti kristallista.

Kun olemme tässä energiassa, vesi kehossamme (veden osuus on n. 70 % kehostamme, pienillä lapsilla se on 90%) voi pitää enemmän valoa tässä nestemäisessä kristallisessa tilassa. Tämä antaa meille mahdollisuuden olla Kristallin kirkkaan, selkeän Kristus tietoisuuden johtimena houkutellen jumalallisia asioita elämäämme.

Atlantiksella ihminen oli yhteisöön yhteydessä eikä oikein osannut edes olla yksin vaan aina oli ympärillä ihmisiä. Tuo aika oli ryhmä tietoisuuden oivaltamisen aikaa ja joku kaipaa tuota aikaa vieläkin. Emme kuitenkaan palaa Atlantiksen aikaan vaan olemme menossa paljon suurempaan aikaa, kuin mitä Atlantiksella oli – omaan suvereeniin vapauteemme.

Vapauden oivaltamisen aikaan. Elimme rajoittuneessa tietoisuudessa jo riittävän kauan aikaa ja nyt on aika kokea mitä vapaus on.

Paras tapa edistää tätä värähtelyä on ympäröidä itsesi myönteisillä asioilla ja ihmisillä, vältä itsesi ja muiden arvostelua ja tuomitsemista. Älä vähättele itseäsi, anna tunnustusta itsellesi: “Hyvin tehty”

Pidä huolta itsestäsi ja hemmottele itseäsi joskus, anna aikaa itsellesi. Tämä ei ole itsekkyyttä vaan terveellää tavalla itseensä suhtautumista.

Olemassa olosi maassa on jo niin suuri asia ja sillä on merkitystä, vaikka ehkä ajattelet olevasi kaikkea muuta kuin mahtava valo-olento, mutta siipesi ovat vain taitettuina tällä hetkellä.

Rita no 291

Atlantiksen energioita

Jos tunnet henkilökohtaisesti pelkoa tällä hetkellä, ole kiltti itsellesi ja muille. Siirtyminen rajoittuneesta ulottuvuudesta vapaammille tasoille, voi olla voimakasta. Älä reagoi ja tuomitse itseäsi tai muita arvioidessasi asioita väärin sen mukaan miltä ne näyttävät tietämättä miten ne todellisuudessa ovat näinä aikoina.

Mitä tahansa negatiivisia kokemuksia sinulla onkaan juuri nyt kuten vaikka pelkosi siitä, että sinulta viedään vapaus, sinun on valittava, miten reagoida siihen. Kukaan ei todellakaan voi viedä sielun vapauttasi tai saada pelkäämään. Me kaikki voimme saavuttaa koskemattoman vapauden, kun tuomme kristallisen värähtelyn jokaiseen olemuksemme soluun.

“Minä olen kristallivalo”

Sinä voit olla se, jotka ohjaa tätä muutosta. Omista vapaus! Oivalla, että ansaitset kaiken hyvän! Oivalla, että olet ehdottomasti jumalallista alkuperää!

Yksi tapa, jolla todella voit nostaa värähtelyäsi, on antaa unelmiesi kukoistaa. Jos rajoitat itseäsi unelmoimasta, silloin et elä taivas maan päällä -elämää. Unelmasi ovat keinosi löytää tie korkeampaan maailmaan.

Jos ajattelet: “Voi, ne ovat vain unelmia. En tiedä, toteutuvatko ne todella.”, silloin pidättelet itseäsi ja pysyt 3. ulottuvuudessa.

Tee kaikki tarvittava unelmiesi toteuttamiseksi! Lakkaa odottamasta! Ala uskoa niihin! Ole nuo unelmasi! Salli unelmasi! Se tulee muuttamaan tämän maailman ja auttamaan sinua elämään kristallista elämää ilman taistelua.

Rita no 291

Atlantiksen energioita

Voima alkaa siirtyä yhä enemmän valoon.

Olet henkisellä tasolla kristallisoitumassa ja muuttumassa valoksi pitkän karanteenin jälkeen. Todella monta miljoonaa sielua on kokenut herätyksen tänä vuonna, ja tämä tulee jatkumaan.

On tapahtunut paljon suurta heräämistä ja havahtumista. Seuraavien vuosien ajan tapahtuu tiettyjen haasteiden ja taistelujen selvittämistä, mutta pystyt nousemaan yhä korkeammalle jopa näiden haasteiden keskellä.

On aika olla antamatta periksi pelolle. Jopa silloinkin kun epäilet ja mietit sitä, voiko valo voittaa, on ratkaisevan tärkeää, että päätät manifestoida unelmiasi ja jakaa lahjojasi vielä enemmän kuin koskaan.

Voit valita tämän jokapäiväisessä elämässä olemalla sitä, joka haluat olla.

Jos olet hetkittäin taistellut manifestoimisen kanssa, niin se johtuu siitä, että Atlantiksen ajoista alkanut 12000-vuotinen kosminen karma on tulossa päätökseen. Asiat pyörähtävät ympäri sielun tasolla. Sinun ei enää tarvitse noudattaa vanhaa 3. ulottuvuuden koodia, vaan voit aktivoida jotain uutta.

1. joulukuuta 2020, tämän vuoden talvipäivänseisauksena asiat todella huipentuvat ja saavuttavat käännekohdan. Todella valtava muutos tapahtuu koko ihmiskunnassa.

Tiedostaminen tulee helpommaksi…mutta on tehtävä valintoja, saada tukea ja ehkä muiden samankaltaisten sielujen seurassa olo voi auttaa nousemaan pelon, rajoitusten, sydänsurujen, tuskan ja menneisyyden taistelun yläpuolelle. Koko maapallo on havahtunut valtavaan oivallukseen, joka on saanut ainakin 1 miljardia ihmistä tietoiseksi tänä vuonna ja nyt meitä pyydetään nousemaan tätä korkeammalle tasolle, jotta voi todella elää jumalallisessa ylellisyydessä, suunnattomassa nautinnossa, ilossa, täyttymyksessä ja tarkoituksessa.

Rita no 291