Ennustaminen kädestä

Onko tulevaisuutesi kirjoitettu käsiisi?

Ensin hieman tietoa käsistä. On tärkeää tarkkailla molempia käsiä eikä vain vasenta kättä, kuten usein monet kädestäennustajat tekevät. Kumpikin käsi sisältää tietoa suhteessa toiseen käteen.

Ensimmäiseksi kiinnittyy huomio käden väriin. Mitä sinulle kertoo valkoiset, sirot kädet, joiden iho on pehmeää? Voit luokitella jo tuosta käyttääkö henkilö työssään raskaita työkaluja. Erittäin valkoiset kädet ovat yleensä merkki itsekkäästä persoonallisuudesta, joka aina kohdistaa kaiken huomion itseensä ja ehkä käyttää muita hyväkseen koksaan kysymättä heidän mielipidettään. Monilla meedioilla on ruusunvärinen kämmenpinta, ennen kaikkea peukalon juuressa sijaitseva Venuksen kukkula on ruusunvärinen.

Jos käden koko on hyvin suuri – verrattuna muuhun kehoon – kyseessä voi olla turhan tarkka ihminen, joka on kiusallisen kiinnostunut kaikesta ja tutkii kaiken perin pohjin. Pieni käsi taas kertoo ihmisestä, joka pystyy näkemään jonkin projektin pääpiirteet, omaa laajan yleissilmäyksen asioihin, joka on usein menestyksen merkki.

Kapea käsi kertoo ihmisestä, jota askarruttaa hänen oma minänsä. Kapeat kädet ovat yleensä myös hyvin valkoiset. Leveä käsi kertoo taas ihmisestä, joka suhtautuu ympäristöönsä avoimesti.

Neliömäinen käsi, jonka pituus ja leveys ovat melkein yhtä suuria, kertoo henkilöstä, jolla on tervettä järkeä, hän on tunnollinen, tasapainoinen ja vastuullinen. Lapiomainen käsi, jossa leveys sormenjuuren kohdalla on huomattavasti suurempi kuin ranneuurteen kohdalla, kertoo hermostuneesta, rauhattomasta ja epävakaasta luonteesta. Keilamainen käsi on edellä mainitun vastakohta, jolloin ranne on leveämpi, kertoo energisestä ja realistisesta ihmisestä.

Käden kaaretkin kertovat tarinaansa; on täydellinen kaari, kertoo fyysisesti ja psyykkisesti tasapinoisesta ihmisestä, suippokaari voi olla horjuvuuden merkki, kertoo rauhattomuudesta ja epätasapainostaja, suora kaari ei välttämättä ole kaari vaan suora viiva, joka voi olla omahyväisen ja itsekeskeisen ihmisen merkki, ihmisen, joka on maailman napa.

Rita no 291

Luotettava ennustaja

Luotettava ennustaja.

Minkälainen on luotettava ennustaja?

Luotettava ennustaja ei ole sellainen, joka päättää kohtalostasi, ohjelmoi sinut näkemään vain yhden mahdollisuuden tulevasta, koska noita mahdollisuuksia on lukematon määrä. Sinulla on lukematon määrä tilaisuuksia ja sinussa on myös lukematon määrä potentiaalia. Luotettava ennustaja ei ole välttämättä sellainen, joka ohjelmoi sinut omiin näkemyksiinsä vaan antaa sinulle täysin uudenlaisen näkökulman, laajemman kuvan tilanteestasi.

Kun käyttää vain rajallista, järkeilevää mieltään ei pysty näkemään koko kuvaa tilanteistaan ja silloin näkijä, joka käyttää intuitiotaan, voi selkeyttää sitä kaikkea, mitä on piilotettuna tapahtumiin. Järkeilevä mieli muistaa aina sen, mitä pahaa ja huonoa, pelottavaa tilanteissa on. Luotettava ennustaja voi auttaa sinua löytämään paremman ja helpomman tavan kokea ja elää omaa elämääsi.

Netissä törmäsin kirjoitukseen, jossa kerrottiin, että kaikki puhelin ennustajat ovat huijareita. Kuinka me venytämme puhelun kestoa ja puhumme ympäri pyöreitä asiakkaillemme. Tällä linjalla, jolla minä toimin, puhelun kesto on 15 minuuttia ja se katkaistaan heti, kun tuo aika on kulunut umpeen. Sitä ei siis edes voi ennustaja venyttää pidemmäksi.

Ennustus ei aina tule kuin suoraan kaupan hyllyltä, vaan tarvitaan hieman aikaa lukea asiakkaan energia. Luotettava ennustaja tuntee vastuuta työstään ja haluaa auttaa selkeyttämään asiakkaan tilannetta, mutta kuulijalla on aina kuitenkin vastuu ja vapaus valita se, miten hän ottaa ennustuksen vastaan.

Sinä kuulijana aina teet päätökset.

Lopputulos voi olla erilainen, kuin mitä odotit, mutta se voi olla paljon parempi, kuin mitä edes osasit odottaa.

Voit soittaa minulle kaikissa sinua vaivaavissa asioissa. Olen täällä ja kuljen kanssasi joka askeleella, jos niin valitset.

Rita no 291

Tarkka ennustus

Tarkka ennustus voi antaa yksityiskohtaista tietoa monista elämän tilanteista. Yleisimmät kysymykset liittyvät rakkauteen, rahaan, työhän, terveyteen.

Kun puhutaan rakkaudesta, nousee esiin kysymys: “Missä on minun sielun kumppanini? Milloin kohtaan hänet? Koska avioidun? Onko hän minulle tarkoitettu kumppani?” Näihin kysymyksiin on usein vastattava ja pidän siitä, koska olen aikamoinen romantikko itsekin.

Olet varmaankin kuullut kerubeista – romanssien enkelistä, jotka keskittyvät vain rakkauteen. Jokainen voi kutsua näitä olentoja ja he ovat monessa paikassa yhtaikaa avustamassa.

Romantiikka saa tuntemaan ihmisen nuorekkaaksi, energiseksi ja ennen kaikkea tuntemaan olevansa elossa. Se saa aikaan leikkimielisyyttä ja jännitystä, joka saa sydämen avautumaan. Romantiikka ja romanssi sisältää korkeaa, puhdasta rakkauden energiaa.

Romantiikan olennot puhuvat lempeällä, tyynellä, usein melodisella äänellä, harmonisella tavalla, jonka kuulet tulevan sisältäsi. Ääni ei ole ihmisen puhuttua sanaa vaan tunnet ehkä lämpöä ja leikkisää jännitystä sydämesi ympärillä sisäisesti, kun he ovat läsnä.

Kun otat vastaan romanssien enkeleiden tulkinnan ole avoin vastaanottamaan sinulle tuleva viesti. Kysymyksesi toimii magneettisen resonanssin periaatteella, joka antaa sinulle juuri sellaisen vastauksen, jota sillä hetkellä tarvitset. Vastaus sisältää aina magneettista värähtelyä, joka on sinulle tarkoitettu. Olemalla avoin mieleltään ja sydämeltään houkuttelee rakkautta luokseen.

Kannattaa muistaa, että sinulla on aina vapaa tahto valita rakkauteen ja ihmissuhteisiin liittyvissä kysymyksissä. Tärkeää on huomata, että stressi on sellainen asia, joka työntää rakkauden kauemmaksi. Naura ja iloitse ja nauti itsestäsi, löydä kauneutta ympäriltäsi ja sinusta tulee vetovoimainen rakkauden lähde.

Rita no 291

Selvänäkijä

Selvänäkijä ja kuinka kommunikointi tapahtuu.

Joku on selvänäköinen, joka aistii visuaalisesti enkeli energian läsnäolon eli näkee sen liikkuvina valohahmoina, valopalloina tai näkevät toistuvasti erilaisia numerosarjoja; 555, 444, 333, 222, 111.

Joku on selvätuntoinen ja erilaiset tunnekokemukset korostuvat: Kokee iloa, jännitystä ja myötätuntoa voimakkaasti. Voi aistia lämpöä ja/tai kylmyyttä. Jonkin henkinen läsnäolo tuntuu selvästi. Voi tuntea kosketusta vaikkapa hiuksissaan tai käsivarrellaan. Erilaiset tuoksut – ei maalliset tuoksut voivat kertoa, että henkiolento on läsnä. Tuoksu voi olla merkki jonkin tietyn olennon läsnäolosta ja se on hänen varma tuntomerkkinsä, jonka selvänäkijä on saanut yhteyden varmistamiseksi.

Joku on selvätietoinen, jolle tulee vain yksinkertaisesti tunne, että tietää jonkun asian, mutta ei pysty järjellä selittämään tiedon lähdettä. Kokee intuitiivisesti, että nyt on hyvä toimia tietyllä tavalla. Saa oivalluksia ja ideoita ja sanat vain tulevat suuhun ja suusta ulos. Tämä selvätietäminen kertoo myös alkutietämisestä, joka meillä jokaisella on maahan tullessamme. Yksinkertaisesti vain tietää jonkun asian olevan niin, mutta ei tiedä mistä sen on oivaltanut.

Joku on selväkuuloinen eli kuulee ääniä, jotka saattavat herättää aamulla tai varottaa erilaisista vaaroista. Kuin tilauksesta hän kuulee radiosta puhetta tai musiikkia tai keskusteluja, jotka ohjaavat toimimaan tietyissä tilanteissa sopivalla tavalla.

Kehitä ensin arkipäivän selvänäköä ja kuuloa. Ihmisen mieli lärpättelee ja kuvittelee ja suinkaan kaikki kuvat, jotka silmiisi nousevat eivät ole aitoja korkeammalta tulleita viestejä. Tarvitset arkipäivän selkeää näkemistä näinä rauhattomina aikoina. Kuuntele myös itseäsi ja toisia ja ole myötätuntoinen. Salli jokaisen olla siellä, missä hän on oltava saadakseen tarvitsemansa kokemuksen.

Rita no 291

Kristallipallo ennustus

Kristallipallo ennustus

Kun käytetään kristallipalloa ennustamisen apuna, ei ole enää kyse siitä, onko käytettävissä ulkoinen apukeino, vaan aineellisten elementtien antamista viitteistä, jotka voivat inspiroida selvänäkemistä, ainakin näin voi sanoa suurin piirtein olevan kyseessä. Käyttääkö selvänäkijä kristallipalloa on täysin hänen oma asiansa, kuitenkin haluan lisätä tähän sen tosiasian, että henkimaailma ei lähetä mitään kuvia tuohon palloon. Mahdolliset kuvat, joita syntyy tulevat täysin näkijän omasta alitajuisesta mielestä ja ohjaavat häntä. Kyseessä on siis puhtaasti kyvystä keskittyä ja pallo toimii keskittymisvälineenä.

Kristallipallo on yleensä vuorikide kvartsista valmistettu. Vuorikiteet ovat kauniita ja niillä on ominaisuus, jota käytettiin Atlantiksen aikana hyväksi opetuksessa. Vuorikiteisiin ladattiin mm. opetusohjelmia ja parantamiseen käytettyjä ohjelmia. Niitä käytettiin jopa lamppuina. Vuorikiteet ovat eläviä olentoja ja niitä tulee kohdella kunnioittavasti.

Kristalleja käytetään nykyisin tietokoneissa ja monissa teknologian laitteissa juuri tuon tiedon varastoimiskyvyn vuoksi. Selvänäkijä voi siis ladata pallon ihan, minkä ohjelman hän haluaa, mutta siihen ei voi ladata mitään pahoihin aikomuksiin liittyvää. Kristallikiteet ovat pyhiä ja siksi selvänäkijä tuntee ja tietää oman vastuunsa.

Vuorikiteet ovat Maa äidin lahja meille ihmisille ja niiden energia on hyvin kaunista ja lempeää. Voit itse tuntea niiiden energian, jos keskityt ottamaan vastaan niiden välittämää viisautta. Kokeile seuraavaa:

Ota hyvä asento. Hengitä nyt muutamia kertoja oikein syvään, sulje silmäsi ja näe itsesi luolassa. Luolaa valaisee kristallien erivärinen hehku. Niitä on ympärilläsi niin paljon, että et oikein tiedä mihin suuntaat katseesi. Ehkä jokin kristalli kiinnittää huomiosi ja lähestyt sitä ja haluat koskettaa sitä. Kristalli alkaa väristä, sen alkaa hehkua ja samalla se puhdistaa sinusta kielteisyyttä, avartaa tietoisuuttasi ja alat tuntea olosi kevyemmäksi ja virkeämmäksi, enemmän ja enemmän. Hengitä vielä muutaman kerran oikein syvään, avaa silmäsi ja palaa tilaan, josta aloitit kokemuksen.

Rita no 291

Horoskooppi ennustus

Horoskooppi ennustus

“Yksinäisyyttä ei ole olemassa. Kaikki on sinun omaa energiaasi” Kukaan ei ole tässä maailmassa eristetty. Jokainen vaikuttaa maaimankaikkeuteen ja maailmankaikkeus vaikuttaa jokaisen. Huomaa sanon vaikuttaa ei määrää!

Astrologit tiesivät jo muinaisina aikoina, että kuunvaiheet vaikuttavat maalliseen elämään, kuu vaikutti vuorovesien vaihteluun, kasvien kasvuun ja muuttivat ihmisen käyttäytymistä. Sama pätee myös aurinkoon. Vuonna 1980 havaittiin auringon pinnalla voimakkaita purkauksia ja historia osoittaa, että nuo purkaukset tuolloin jamonet tuon ajan jälkeen tulleet purkaukset, osuvat merkittävällä tavalla ajallisesti tapahtumiin maapallolla; sodat, vallankumoukset, ristiriidat, konfliktit ….

Kuten jo alussa mainitsin, ennustuksia ei pidä ottaa kirjaimellisesti, koska ne ovat vain suuntaa antavia – esimerkiksi, jos on horoskoopin mukaan tulossa rahaa, se ei lähimainkaan tarkoita, että voittaa lotossa tai arpajaisissa tai saisi perinnön. Sellainen tapahtuma takoittaa, että jollakin tietyn tähtimerkin alla syntyneellä on kaikki edellytykset saada rahaa. On siis ilmiselvää, että esim kaikki Ravun tai Neitsyen tai Vaan merkeissä syntyneet eivät voi voita samanaikaisesti.

Horoskooppi ei määrää tulevaisuutta, se ilmoittaa vain olemassa olevat suuntaukset ja mahdollisuudet, vaikka se olisi tehty tietylle henkilölle. Tähdet eivät määrää kohtaloa. Ne antavat vain sille suunnan. Kun ihminen kehittyy henkisyydessä, huomaa eivät horoskooppi merkit enää pidäkkään paikkaansa.

“Auta itseäsi, niin Jumala auttaa sinua” on vanha sanonta ja tämä pätee erityisesti astrologiaan. Jokainen voi ja jokaisen on järjestettävä elämänsä niin, että positiiviset mahdollisuudet toteutuvat eivätkä negatiiviset saa jalansijaa.

Rita no 291