Vapaudu vanhoista tavoista

Ihmisen järkeilevä mieli on aika huvittava toiminnassaan.

Joskus kun saat rikottua jonkin riippuvuuden tai tavan toimia, kaipaatkin niitä, kuin vanhaa rakasta ystävääsi. Oikeasti kun olet päässyt irti jostakin riippuvuudestasi tai ei toivotusta tavasta toimia, yllätytkin kun kaipaat noita vanhoja tapoja, kuin ne olisivat sinulle vanhoja tuttuja.

Tämä kuulostaa varmaan oudolta, koska tulisi olla kiitollinen itselleen, että on vapauttanut itsensä noista tavoista, koska ne eivät olleet hyväksi sinulle. Ihminen on tapojensa orja – sanotaan ja se tuntuu pitävän paikkansa. Nuo tavat saavat sinut tuntemaan olosi mukavaksi ja siksi monet tavat eivät ole alitajuisia, vaan ne ovat opittuja malleja ympärillämme olevilta ihmisiltä, jotka eivät aina valinneet kovinkaan terveellisiä tapoja.

Riippuvuuksien alkulähde on tapa välttää tunteita, jotka ovat epämukavia ja siksi riippuvuuksista vapautuminen saa aikaa epämukavaa oloa jonkin aikaa. Tiedosta, että jonkin aikaa on hankalaa ja olet päättänyt saada asian kohdallasi kuntoon.

Sinua voi myös auttaa ajatus, että on aika luoda uusia terveellisimpiä toimintamalleja ja tuolloin myös vanhat tavat hellittävät ja haihtuvat. Tiedosta, että tämä on uusi suunta elämällesi ja tuo sinulle sitä, mitä kaipaat. Uusien tapojen omaksuminen vie jonkin aikaa keholta, sydämeltä ja mieleltä, mutta luota siihen, että niin tapahtuu.

Rita no 291

Jatkuvaa draamaa

Jatkuvaa draamaa

Tuntuu siltä, että on ihmisiä, jotka elävät elämäänsä ja hyppäävät toistuvasti hankalasta tilanteesta toiseen ja ovat epätasapainoisten ihmisten ympäröiminä. Joku uskoo olevansa kohtalon uhri ja heitä on siksi ihan oikeutettua rangaista pahoista teostaan. Kuitenkaan kukaan ei ole täällä maassa rangaistuksena. Toiset vain alitajuisesti vetävät jatkuvaa draamaa, katstrofeja toinen toisensa jälkeen omien valintojensa, asenteidensa  ja ajatusmalleihinsa perustuen.

Draama tuo jännitystä ja mielihyvää ja saa ihmisen tuntemaan – olen olemassa. Kuitenkin kaikki tuo saa lopulta aikaan turhautumisen tunnetta ja energian vajausta. Kun oivaltaa, että draama on riippuvuus siinä, missä alkoholi tai huumeet, voi olla tietoinen miksi hakee jatkuvaa epämukavuutta elämässään. 

Draamaan ihastunut ihminen tuntee epämukavuutta jos elämä sujuukin tyynen rauhallisesti. Draama okeastaan monella tavalla palvelee heitä, tuoden mielihyvän tunteen ja draama luo uhrina olemisen identiteetin. Draaman avulla joku voi luulla välttelevänsä hylätyksi tulemisen tunnetta, kun hän esittää avainhenkilöä tuossa kotinäytelmässä.

Alitajuinen tarve kokea draamaa voi helpottua vaikka kirjoittamalla ylös kokemuksiaan. Toistamalla kirjoittamista voi saada selkeyttä ja uutta näkökulmaa, miksi käyttäytyy kyseisellä tavalla. Kun tietoisesti et osallistu enää tuohon näytelmään tai edes ole yhteydessä dramaattisiin ihmisiin, luot uudenlaisen tilan, jossa vallitsee tyyneys, hiljaisuus ja ilo viettää rauhallista elämää ilman draamaa.

RITA no 291